keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lampailla

Lauantaina käytiin siskokatraan kanssa Orivedellä katsomassa lampaita. Mukana olivat Freya, Nova, Lova, Rilla ja Myy omistajineen. Oli mukava pitkästä aikaa treffata siskoksia ja nähdä Freya, jonka olen viimeksi nähnyt kesäkuun puolessa välissä, hakiessani Myyn kotiin. Tässä yhteiskuva neitokaisista:


Myy, Nova, Rilla, Freya ja Lova (c) Ville Kovanen


(c) Ville Kovanen

Kukaan pennuista ei pelännyt lampaita ja kaikki innostuivat niistä, kukin omalla tyylillään. Toiset olivat hiljaa ja toiset (Myy mukaan lukien) jahtasivat lampaita haukkuen. Itse en tiennyt ensimmäisellä kierroksella, että mitä minun kuuluisi tehdä, joten ensimmäinen kierros meni ihan mun töppäilyihin. Toinen kierros sujuikin sitten kaikkien pentujen osalta paremmin ja itsekin osasin rohkaista Myytä juoksemaan lampaiden taakse ja tuomaan niitä minua kohti. Koukuttava laji tämä kyllä on! Lokakuussa kasvattaja on varannut meille seuraavan paimennuspäivän Somerolle, kovasti tekisi mieli kyllä käydä ennen sitä vielä vaikka tuolla Orivedellä. Videokin löytyisi, mutta en saa sitä valitettavasti toimimaan täällä bloggerissa.

Sunnuntai vietettiin japaninpystykorvien erkkarissa Kangasalla. Itse olin paikalla ottamassa Hannes Lohen geenitutkimukseen (www.koirangeenit.fi) verinäytteitä koirista ja Myy sekä Roope paikalla turisteina. Myylle tämä oli ensimmäinen näin "iso" tapahtuma, johon me osallistuttiin, mutta ei tuo näyttänyt kauheasti tilannetta stressaavan:



Ja pakko laittaa vielä kaksi kuvaa Myystä sadetakissaan. Takki on vielä neitokaiselle iso, sillä se on aikuiselle tarkoitettu. Eiköhän se siihen jossain vaiheessa mahdu:




Ei kommentteja: