tiistai 11. syyskuuta 2012

Puutarhahommia

Meillä on ollut treenirintamalla viime viikko todella hiljainen. Keskiviikon agilitytreenit oli peruttu kouluttajien kokouksen vuoksi, joten pidimme taukoa agilitystä. Kotona olemme Myyn kanssa harjoitelleet tokoa ja keppejä. Kepeissä meillä on edelleen vain yksi keppiväli käytössä, mutta olemme alkaneet ottamaan sisäänmenoja eri kulmista. Tokossa olemme alkaneet pidentää istumisaikaa, ottanut enemmän sivulle tuloja ja harjoitelleet seisomista. Joka päivä tehdään tokon suhteen pieniä harjoituksia pitkin päivää, usein otetaan kolmekin kertaa päivässä pieninä pätkinä treeniä.

Viikonloppu menikin sitten puutarhahommissa. Vihdoin ja viimein saimme aikaiseksi paneutua etupihaamme, se onkin saanut nyt rehottaa pari kesää ihan valtoimenaan. Antti olikin aloittanut siihen muurinrakentamisen aiemmin ja nyt istutimme pihalle uudet kasvit. Kaikki koirat touhusivat pihahommissa ja Myy eritoten auttoi kuoppien kaivamisessa ja maasta tulleiden juurien syömisessä. Välillä käytiin naapurin koiraa moikkaamassa ja taas jatkettiin omassa pihassa touhuamista. Roope päätti tehdä itselleen mutaparran ja lopputulos oli tälläinen:

Kuten näette parran omistaja on kovin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Valitettavasti emäntä ei ollut samaa mieltä ja parta pestiinkin pian pois. Ihme ja kumma, Myy pysyi tällä kertaa puhtaana, se on enemmän erikoistunut mutaojiin ja antaa märän mullan olla rauhassa.

Lauantaina koittaa taas meille kovasti odotettu päivä, sillä lähdemme Kaisan, Tipin, Myyn ja tyttöjen kanssa Orivedelle katsomaan lampaita. Katsotaan mitä Myy tuumii lampaista näin kolmannella kerralla, joko tämä kerta sanoisi toden? Sunnuntaina on taas Roopen päivä, meidän seuran kisoissa järjestetään nimittäin japaninpystykorvien agirotumestaruudet ja pakkohan poika oli sinne ilmoittaa, kun ei ole dopingiakaan päällä nyt! Itse olen ko. kisoissa koko päivän myös töissä, joten voi olla, että maanantaina olen aika väsynyt töissä...

Ei kommentteja: