perjantai 26. lokakuuta 2012

Lampahilla vol 4

Sunnuntaina päästiin neljättä kertaa lampaille. Tällä kertaa tosiaan käytiin Somerolla Woollandiassa katsomassa miltä paimentaminen siellä näyttää. Meno ei näyttänyt ollenkaan siltä, että olisimme koskaan aiemmin lampaita edes nähneet! Ensin syötiin kovasti kakkaa ja sen jälkeen juostiin lampaiden ympärillä ja haukuttiin kovasti... Toisella kerralla otettiin muutamia kertoja pysähtymisiä käskystä ja ohhoh! Myyllä oli korvat ja se jopa kuunteli minua. Rauhoittelin sitä aina hetken verran ja päästin taas juoksemaan lampaiden ympärille. Lampaille olisi kiva päästä kyllä useammin kuin kerran kuukaudessa. Woollandiaan pääsee lampaille myös talvella, joten harkinnassa olisi, josko siellä kävisin talven aikana muutamia kertoja. Ensi kesänä voisi yrittää ryhdistäytyä ja päästä n. kerran viikossa treenaamaan jonnekin.


Myy melkein 6kk (c) Marjo Halmiala

Tiistaina oli meidän toinen tokotunti. Tällä tunnilla aloitettiin harjoittelemaan istumista liikkeestä. Istumisenhan Myy osaa, mutta en ole sitä liikkeestä vielä harjoitellut ollenkaan. Harjoitukset meni hyvin siihen asti, kunnes otin Myyn kanssa "välileikin" vetolelun kanssa. Tästähän neiti pikkasen kuumeni ja lopputunti (=5 minuuttia) menikin vinkuessa ja sählätessä. Kotona olemme nyt harjoitelleet tuota liikkeestä istumista ja lisäksi olemme harjoittelleet katsekontaktia vaihtelevilla pituuksilla. Nyt max. aika katsekontaktiin on 4 sekuntia. Sen jälkeen Myyllä alkaa mennä hermo, kun mitään ei tapahdu ja se alkaa keksimään muuta tekemistä (=lähtee pois, vinkuu, haukkuu tms...). Harjoituslistalla on ollut myös näyttelyseisominen. Alkoi nimittäin itseänikin pikkasen ärsyttämään sunnuntaina, kun neiti ei suostunut sen vertaa olemaan paikalla seisomassa, että saisi siitä kuvan otettua. Nyt Myy malttaa seistä jo pidemmän aikaa paikoillaan! Tätä lisää, niin mulla on messarissa kauniisti seisova kaunis tyttö <3 Messaria varten tarvitsee harjoitella vielä juoksemista naama eteenpäin (ei mun kasvoihin). Sisällä tätä olen yrittänyt vähän ottaa, mutta tilat on siellä rajalliset. Tarvisi siis päästä treenaamaan tuota ulos.

Roopen kanssa käytiin hakemassa taas satsi siedätyshoitoa. Märän syksyn vuoksi Roope on purrut takajalastaan tosi pahasti karvat pois :( Toivottavasti pakkaset pysyisivät, sillä vain nämä helpottavat Roopen oloa. Kortisonia menee nyt sekä suun kautta, että paikallisesti valeltuna ihottumakohtaan. Roope pääsi myös kaverikoiravierailulle Validia-taloille Laulunmaalle. Olipa kiva pitkästä aikaa tavata tuttuja naamoja ja päästä vaihtamaan kuulumisia.

Sunnuntaina suuntaamme Myyn ja Roopen kanssa japaninpystykorvien lenkille Ylöjärvelle. Ja kohta alkaakin sitten agin talvikausi hallitunteineen!!!

Ei kommentteja: