sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Näyttelyitä ja viikkoaikataulu

Kokeilen viikkoaikataulujen avulla, josko jaksaisin blogia päivitellä ahkerammin. Aloitetaanpa kuitenkin ensin näyttelyistä, joihin olemme kerenneet Suomessa kolme kertaa.


Hyvinkää (c) Kaisa Majanen

Ensimmäisenä korkkasimme Suomen näyttelyt Hyvinkään ryhmänäyttelystä 27.4. Bortsuja oli ilmoitettu tuonne huimat 40 kpl. Tuomarina toimi Irina Poletaeva. Myyn arvostelu oli seuraavanlainen: "Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto. Melko hyvä pää. Hyvät silmät ja ilme. Saksipurenta. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta ja etukulmaukset. Riittävät takakulmaukset. Riittävä askelpituus liikkeessä. Hyvä karva." ERI2

Lahti KV:ssa 28.4 bortsuja oli 34 kpl ja tuomarina toiminut Elena Ruskovaara oli Myystä seuraavaa mieltä: "Oikea tyyppi. Keskivahva luusto. Ikäisekseen hyvä eturinta ja runko. Sopivat kulmaukset. Keskipitkä kaula, tarpeeksi tummat silmät. Hyvä pään malli. Ajoittain korkea häntä. Reipas, halukas liikkuja. Lupaava askelpituus, joskin saa vielä tasapainottua. Erinomaisesti treenattu" EH

Myy Lahti KV:ssa (c) Aino Vakkilainen

Ja Tampereella 4.5. Veli-Pekka Kumpumäki arvioi pikkuneitiä seuraavasti: "Hieman hentoluustoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Vielä kauttaaltaan hento pää. Hieman niukasti kulmautunut edestä ja tahtoo köyristää ylälinjaa. Riittävät takakulmaukset. Hyvä, pitkä häntä. Vielä huterat takaliikkeet ja hieman "pysty pylly"". EH4

Johtopäätöksenä voimme siis vetää, että Myy on vielä keskeneräinen ja kannattaa odottaa koiran vahvistumista. Käymme siis vielä erkkarissa ja Jämsän kaikkien rotujen näyttelyssä, jonka jälkeen jäämme odottelemaan kropan valmistumista ;) Kropan valmistumista odotellessa voimmekin harrastella sitten kaikkea muuta. Tässä Myyn tämänviikkoinen treenikalenteri:


Normaalisti meillä olisi keskiviikkona agilitytreenit, mutta emme sinne päässeet tällä viikolla. Torstaina olisi Roopen agilitypäivä, mutta tällä viikolla helatorstain vuoksi oli agility peruttu. Niinpä suuntasimme Myyn kanssa nokan kohti Someroa ja lähdimme paimentamaan lampaita. Samalla näimme Myyn ihanaa Freya-siskoa. Myyn paimentamiset meni mielestäni erinomaisesti. Saimme ohjaajaksemme loistavan Petri Mannosen. Hän puuttui heti samantien Myyn haukkumiseen paimentaessa ja neiti osasi kuin osasikin tehdä töitä bortsumaisen hiljaisesti. Ensimmäisellä kerralla Pete oli minulle suurena tukena, mutta toisella kerralla päätin pärjätä itsekseni. Toinen kerta menikin ihan hienosti! Myy totteli minua ja otettiin muutamaan kertaan pysähtymisiä. Kolmas kerta olikin sitten pikku-bortsulle jo ihan liikaa ja neiti alkoi olemaan väsynyt. Keskeytimmekin kolmannen kerran aika nopeasti. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen päivään ja ajatus omista lampaista jäi kytemään takaraivoon ;)

Perjantaina mies sai luvan lähteä Myyn kanssa juoksulenkille ja tämä kaksikko kipittikin 5,5 kilometrin lenkin.

Ja sunnuntaina päätimme viikon vuoden toisiin hakutreeneihin. Myylle tehtiin kahteen otteeseen treenit. Molemmilla kerroilla Myy etsi kaksi maalimiestä. Nyt en muista termiä, jota käytetään meidän opettamistyylistämme, mutta ideana on se, että etenemme Myyn kanssa liinassa siksakkia tehden keskilinjalta lähtien kohti maalimiestä. Tässä koitamme saada koiraa käyttämään ilmavainua ja omistajan avustuksella kulkevan oikeaan suuntaan. Myyllä meni ensimmäinen kaksi maalimiestä loistavasta. Mymmelin ihanasta hännästä ja eleistä näkee heti, kun se haistaa maalimiehen. Häntä alkaa hiljalleen vatkata puolelta toiselle. Maalimiehen hajun voimistuessa neidin veto maalimiestä kohden kasvaa. Kun olemme tarpeeksi lähellä maalimiestä, ja tiedän Myyn löytävän kohteen, päästän sen menemään maalimiehen luo. Toisen kahden maalimiehen kohdalla pitikin hieman etsiä ja haistella. Haju selvästi tuli nenään, mutta Myy ei osannut ihan tarkentaa mistä se tulee. Molemmat maalimiehet kuitenkin löytyivät lopuksi ja molemmat saivat kiitokseksi palkoista myymäisen pusun.


Ei kommentteja: