torstai 13. syyskuuta 2012

Agilityä

Tässä eilinen agirata käsipiirroksena:

Suurimpana ongelmana radalla oli valssit, ajoitus ja itseluottamus. Rata sujuisi hyvin, jos mä vaan luottaisin itseeni ja taitoihini. Olisi tarvinnut varmaan mennä sinne seuran mentaalivalmennukseen (kaikkeen ei vain aika riitä). Nyt täytyy korjata asennetta ja vaihtaa "emmää osaa" sanoiksi "kyllä me osataan". Ajoituksen suhteen mun täytyisi alkaa luottamaan koiraan, se kyllä osaa eikä mun tarvi jäädä sitä odottamaan ja kökkimään joka esteen taakse. Roope oli tapansa mukaan erinomaisen pätevä emännästä huolimatta.

Myy - tulisielu - kuumeni taas kentän laidalla aivan täysin! Päätimmekin lisätä kenttätreeneihin mukaan rauhoittumisharjoituksia (eli istutaan maassa sylikkäin ja mä silittelen rauhoittavasti Myytä ja rauhallisella äänellä sanon sille, että "nääääin on hyyyyvääää"). Tällä konstilla sain sen rauhoittumaan eräästä kuumenemiskohtauksesta ja tekemään mun kanssa taas yhteistyötä. Otettiin kentän laidalla vähän tokoa ja näyttelytreeniä. Tarvisi varmaan alkaa näyttelyitä varten treenaamaan, ensimmäinen koitos, kun on kahden viikon päästä. Tokossa me ei taas tunnuta etenevän yhtään minnekään. Mua niin ärsyttää, ettei olla mihinkään tokoryhmään päästy. Kunpa se Taves (Tampereen vetokoiraseura) hyväksyisi mut jäseneksi ja pääsisin niiden toko/tottistreeneihin. Lisäksi otimme kentällä muutaman kerran keppejä. Myy otti tässä vaiheessa lelun suuhunsa niin, että sieltä alkoi vuotamaan kovasti verta. Tyttö ei tosin tätä tuntunut huomaavan ollenkaan. Liekö siellä taas takahampaita irronnut, mitään muita vaurioita en suussa nähnyt ja mitäpä tuollainen pehmeä kangaslelu sinne saisi aikaiseksikaan...

Tänään on taas Emilian koirakoulu. Tällä kertaa Emilia haluaa mennä Roopen kanssa tunnille. Ei tainnut viime kerralla kauheasti tykätä Myyn tavasta ottaa nameja kädestä (vaikka aika hienosti se mun mielestä niitä otti ja keskittyi Emilian kanssa tekemiseen). Katsotaan miten tällä uudella parilla sujuu. Illalla lähdemme vielä Roopen kanssa pitkästä aikaa kaverikoiravierailulle.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Freya lähettää siskolle terkkuja! Ei lannistuta vaan uutta vaihdetta silmään :) Ensi kuussa taas paimennuspäivä, kiva saada porukka jälleen koolle!:)

Jonna kirjoitti...

Ai teistäkin tulee Tavesilaisia! Mullakin on jäsenhakemus vetämässä, käsittelisivät nyt pian ne että pääsis tosiaan sinne tokovuorolle. :)